Yläasteella kolmeen vuoteen menneesee aikaa mahtuu vaikka mitä.. Aloin seurustelee Villen kans, tutustuin ihmisii joita jään kaipaamaa iha hullun pieksämäes, vietin elämäni yhtiä parhaimpia aikoja. Kolme vuotta, enää viikko jäljellä. Oon iha sanaton. 

Nytkin itkettää. Pari viikkoa sitte ei itkettäny yhtää ajatus että tää loppuu, nyt itkettää, paljon. Se potkiaisissa  esitetty video tais olla potku perseesee. Iso semmone.

Muistan kertoneeni asioita Ennille mistä ei tiiä mun lisäks ku Enni ja Ville. Asioita mitä en itekkää haluis muistaa. Yksin en ois jaksanu kantaa taakkaa, mikä tuntuu nytkin painavan mua maaha.

Monet tilittää fb:ssä kuinka heidät on petetty, että "kaveri" on paljastunu täysin mulkuks. Mulla ei oo yhtäkää tämmöstä muistoa. Mua ei oo kukaa pettäny, ei koskaa. Okei, yks kaveri. Entinen kaveri. Se oli kyllä alun perinki mulkku, en tiedä miks hengasin kyseisen ihmisen kanssa silti. En viheltäny peliä poikki vaikka niin ois pitäny tehä. Miks en sit tehny niin? Kai musta oli sillon vaa nii kivaa ku oli kaveri joka oli vähä semmone badass, joka oli ees joskus munkaa samoilla aaltopituuksilla.

Kolme vuotta yläasteella on koht menny. Kun nykyään vanhemmat ihmiset sanoo että ei meidän aikana ollu tommosia kosketusnäyttöpuhelimia, me läheteltii kirjeitä toisillemme, nii 40 vuoden päästä me 96 varmaan sanotaan että "meidän aikana oli kosketusnäyttöpuhelimia eikä tuommosia hienouksia". Kaikki muuttuu ja se on jotenki nii outoa ja pelottavaa.

Vaikka mulla on haikee mieli siitä että peruskoulu loppuu nii oon siitä kuiteni onnellinenki. Jään kuitenki kaipaamaa kaikkia ihmisiä. Pelkään että mut unohdetaan. Mä en unohda teistä ketään ♥ lupaan sen.